keskiviikko 17. helmikuuta 2016

EKA TATUOINTI WOOPWOOP

Heij !

En oo ehtinyt kaikkien kiireiden keskellä kertoa teille, mitä minun kauniiseen pohkeeseen ilmaantui tämän kuun alussa. Olin siis varannut keväällä ajan Inkulle Helsinkiin, ja vihdoin se tapahtui. Aikaa kului roimasti ja välillä odotus unohtui, mutta edelliseltävä iltana jännitin seuraavaa päivää niin kovasti, että vatsaani kramppasi. 

1.2 matkustin Helsinkiin mun poikaystävän kanssa. Kaikesta matkustamis ongelmista huolimatta saavuttiin aikataululleen Inkun liikkeeseen. Tatuointiaika sujui loistavasti. Tatuoinnin kipu ei yllättänyt tai pelottanut, ja kestin sen yllättävän hyvin. Ainoastaan viimeiset puolituntia koko neljästä tunnista alkoi kyllästyttää.

Tatuoinnin merkitystä ei tarvitsisi suuremmin selitellä, mutta menkööt. Halusin ensimmäiseksi tatuoinnikseni jääkiekko hanskat, koska jääkiekko on ollut suuressa roolissa koko elämäni. Perheessäni muutkin harrastavat jääkiekkoa, ja koen että se on tuonut perhettämme enemmän yhteen kuin erilleen. Miksi teksti suomeksi ? Koska en käytä englantia, ja tuntuisi tekopyhältä kirjoittaa omaan kehoon kielellä, jota ei täysin ymmärrä. Tietysti joitain laineja saatan tulla tulevaisuudella ottamaan muulla kielellä, mutta tämä tuntui eniten omalta kirjoitettuna suomeksi. 'Rakkaudest lajiin' muistuttaa mun kesäpäivästä veljen kanssa kuunnellessa JVG ensimmäisiä levyjä, missä fiilisteltiin lätkää. Mikä voisikaan olla parempi teksti.

Olen erittäin tyytyväinen Inkun jälkeen jee :3

Käykää katsomassa muitakin Inkkutattoon töitä
IG : @inkkutattoo




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti